Non-Fungible Token (NFT)

Kryptovaluuttojen ja lohkoketju teknologian maailma on täynnä mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Tämä mahdollisuuksien määrä on myös vain kasvanut vuosien saatossa koko ajan suuremmaksi. Ihmisille on luotu koko ajan enemmän erilaisia vaihtoehtoja, jotka voivat kiinnostaa heitä kaikkia. Yksi näistä on tietenkin NFT merkit.

Olet saattanut kuulla NFT merkeistä, vaikka olisit aivan uusi kryptovaluuttojen ja lohkoketju teknologian maailmassa. Kyseinen mahdollisuus nousi hyvin suureen suosioon vuoden 2021 lopulla, minkä takia se oli myös hyvin paljon valtamedian uutisissa. Silti monille on vieläkin varsin epäselvää, mikä NFT edes on ja mitä sillä voidaan tehdä. Tämä artikkeli tulee vastaamaan aivan kaikkiin näihin kysymyksiin mahdollisimman selkeällä tavalla. Vaikka olisit aivan aloittelija kryptovaluuttojen avulla, tulet ymmärtämään aivan kaiken aiheesta tämän artikkelin avulla.

NFT merkit toimivat Ethereum lohkoketjun päällä

Aivan ensimmäinen asia, joka meidän tulee selvittää on se, että NFT merkit toimivat Ethereum lohkoketjun päällä. Ethereum on yksi kuuluisimmista ja monipuolisimmista lohkoketju vaihtoehdoista. Se mahdollistaa hyvin monia erilaisia asioita, minkä takia ei ole yllättävää, että myös NFT merkit toimivat juuri sen päällä.

Jos haluat hankkia NFT merkkejä, sinulla pitää siten olla Ethereum lohkoketjun Ether merkkejä käytössä. Tulet käyttämään niitä maksuna hankkiaksesi NFT merkkejä. Jos sinulla ei ole valmiiksi Ether merkkejä, voit siirtyä sivustolla ostaethereumia.fi. Sieltä sinulle selviää aivan kaikki mahdollinen tarvittava, mikä tulee juuri Ethereumin ostoon.

Tällaisen sivuston käyttö voi olla erityisen hyödyllistä silloin, jos olet aivan aloitteleva tekijä kryptovaluuttojen maailmassa. Ethereumin ostaminen ei ole kovinkaan haastavaa, mutta tietenkin se vaatii tiettyjen asioiden oppimista.

Säilytä Ether merkkejä turvallisesti valmiina käyttöä varten

On myös hyvin tärkeää, että tiedät, että sinun tulee ehdottomasti säilyttää aina kryptovaluuttaa eli tässä tapauksessa Ether merkkejä turvallisesti. Tämän avulla ne ovat aina valmiina käyttöä varten, mikä voi olla esimerkiksi juuri NFT merkkien ostaminen. Ether merkkejä säilytetään turvallisesti tälle tehdyllä lompakoilla. Niitä kutsutaan nimellä kryptolompakot. Ether ei ole tietenkään ainoa, jota niillä voidaan säilyttää vaan voit halutessasi säilyttää niillä muitakin kryptovaluuttoja.

Nämä lompakot voidaan jakaa kahteen kategoriaan niiden ominaisuuksien perusteella. Ne ovat tarkoitettu erilaisiin säilytys tapoihin. Onkin hyvin yleistä, että käyttäjällä on molemmat lompakot käytössä. Näin he voivat olla aina varmoja siitä, että he voivat käyttää Ether merkkejä haluamallaan tavalla.

Nämä krypto lompakot ovat nimeltään kylmä ja kuuma lompakko. Kuuma lompakko on tarkoitettu nopeampaa käyttöä varten. Ne toimivat verkon avulla, mikä tekee niiden nopeasta käytöstä otollisempaa. On kuitenkin hyvin tärkeää ottaa huomioon, että ne eivät ole kaikista turvallisimpia vaihtoehtoja, mikä tulee pitkäaikaiseen säilytykseen. Siihen sopii paremmin kylmät lompakot. Ne ovat pieniä erillisiä laitteita, joten ne pitävät kryptovaluutat turvassa verkossa olevilta riskeiltä.

Mitä NFT merkit oikeastaan ovat?

Nyt kun tiedät kaikki tärkeät alustavat tekijät, sinun tulee tietenkin tietää, mitä NFT merkit oikeastaan ovat. NFT merkkien nimi on lyhenne nimestä Non-Fungible Token. Toisin sanoen ne ovat merkkejä, joiden arvo ei ole vaihdettavissa sinänsä. Tulemme perehtymään tähän asiaan enemmän seuraavassa osiossa.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan NFT merkit ovat digitaalisen maailman keräily tuotteita. Toisin sanoen niitä voidaan periaatteessa verrata perinteisiin keräilytuotteisiin joillakin tavoilla. Ne voivat olla oikeastaan mitä vain. Toisin sanoen, jotkut NFT merkit ovat pelkästään keräilytuotteita, kun taas joillakin on jotakin käytännöllistä arvoa. Kaikki tämä riippuu täysin siitä, minkälainen NFT merkki on kyseessä.

NFT merkeillä ei ole tiettyä arvoa

Kuten sanoimme, NFT merkeillä ei ole tiettyä arvoa. Tämä johtuu juuri siitä syystä, että ne ovat keräilytuotteita. Samalla tavalla fyysisen maailman keräily tuotteilla ei ole yhtä tiettyä arvoa. Tämä riippuu täysin siitä, kuka katsoo tiettyä tuotetta.

Otetaan esimerkiksi digitaalisen taiteen NFT merkki. Jos joku ei yleisesti pidä taiteesta tai kyseisen taiteilijan töistä, tämä NFT merkki ei ole kovin arvokas. Jos sitä taas katsoo henkilö, joka on juuri tämän taiteilijan suuri fani, merkin arvo nousee välittömästi.

Tietenkin NFT merkkien arvoon vaikuttaa myös samalla tavalla erilaiset trendit. Jotkut taiteilijat ja heidän työnsä nousevat kuuluisuuteen, mikä nostaa tietenkin töiden arvoa. Tämä onkin täysin verrattavissa siihen, miten myös perinteinen taidekauppa oikeastaan toimii.

NFT merkit voivat ottaa monta eri muotoa

Digitaalinen taide on noussut NFT merkkien muotona hyvin suureen kuuluisuuteen. Todellakin jotkut arvokkaimmista NFT merkeistä on juurikin digitaalista taidetta. Tämä on ollut erityisen hieno asia taiteilijoiden näkökannalta katsottuna. Kaikki tietävät, että taiteiden alalla on hankala tehdä tuottoa, joten on hienoa, että NFT merkit ovat mahdollistaneet tämän joillekin taiteilijoille.

On kuitenkin hyvin tärkeää tietää, että digitaalinen taide ei ole todellakaan ainoa asia, missä muodossa NFT merkit voivat olla. Koska ne ovat digitaalisia tuotteita, ne voivat olla oikeastaan missä muodossa tahansa. Ne voivat esimerkiksi olla vaikka musiikki kappale tai videon pätkä. Tätä ollaankin käytetty hyvin paljon esimerkiksi musiikki ja elokuva alalla markkinointiin. Kaikista innokkaimmille faneille on myyty NFT merkkeinä jotakin täysin ennennäkemätöntä sisältöä. Siten he ovat saaneet ensimmäisten joukossa katsauksen näihin tuotteisiin, mikä on tietenkin heille hyvin ilahduttavaa.

Missä NFT merkeillä voidaan käydä kauppaa?

Tietenkin yksi suosituista käyttötavoista NFT merkeille on niillä kaupankäynti. Tämä ei sinänsä ole yllättävää, sillä se on yleinen käyttötapa perinteisille keräily tuotteille. Sen lisäksi kryptovaluutoilla käydään myös hyvin paljon kauppaa. Jos olet kiinnostunut NFT merkeillä kaupan käymisestä, sinun tulee kuitenkin tietää, miten voit oikeastaan tehdä näin.

Tätä varten on luotu erityisiä nft-kauppapaikka sivustoja. Niiden avulla voit ostaa haluamiasi NFT merkkejä ja tietenkin myydä niitä halutessasi pois. Tavoitteesi on ostaa merkkejä pienemmällä ja myydä niitä eteenpäin suuremmalla summalla. Näin voit tehdä tuottoa myymällä niitä.

Asia ei kuitenkaan ole tietenkään ihan näin yksinkertainen. On hyvin haastavaa arvioida, mikä tulee olemaan tietyn NFT merkin arvo tulevaisuudessa. Toisaalta tämä sama asia pätee aivan kaikkien muidenkin asioiden ostamiseen ja myymiseen tuoton tekemisen takia. Siitä syystä tämä ei ole millään tavalla yllättävää.

NFT merkeille voi olla monenlaista käyttöä

NFT merkit keräily tuotteina on hyvin viihdyttäviä. Sen lisäksi on kuitenkin myös joitakin NFT merkkejä, joille on erityisesti käyttöä. Tällä ei tarkoiteta tietenkään pelkästään niiden kauppaamista. Niitä voidaan käyttää myös hyvin moniin muihin käyttötarkoituksiin.

Yksi yleinen käyttötapa on muun muassa niiden käyttäminen peleissä. Jopa yllättävän monet pelit ovat alkaneet käyttämään NFT merkkejä pelin sisäisesti. Tämä voi näkyä monella eri tavalla. Esimerkiksi jotkut pelit voivat tarjota joitakin tiettyjä työkaluja ja muita varusteita juuri NFT muodossa. Joissakin tapauksissa niitä voidaan ostaa NFT kauppa-alueelta, kun taas joissakin niitä voidaan vain löytää pelissä.

NFT pelit kiinnostavat hyvin monia

Kaiken kaikkiaan NFT pelit ovat yksi mielenkiintoisimmista tavoista, joilla niitä voidaan käyttää. Kaikki NFT pelit eivät myöskään ole samanlaisia. Esimerkiksi jotkut näistä peleistä juurikin sisältävät erilaisia varusteita. Jotkut NFT pelit taas toimivat oikeastaan kokonaan jotenkin NFT merkkien avulla. Toisin sanoen peli toimii Ethereum lohkoketjun päällä, ja NFT merkit ottavat eri muotoja pelin sisällä. Nämä ovat hyvin jännittäviä mahdollisuuksia, minkä takia ei ole ihme, että ne kiinnostavat hyvin monia pelaajia.

Korkea volatiliteetti vaikuttaa myös NFT merkkeihin

On hyvin tärkeää ottaa huomioon, että kryptovaluuttojen korkea volatiliteetti vaikuttaa myös NFT merkkeihin. Kuten sanoimme, tarvitset Ether merkkejä käydäksesi kauppaa NFT merkeillä. Tämä tarkoittaa tietenkin myös sitä, että sinulle tullaan maksamaan juuri Ether merkeillä, jos myyt jonkun NFT merkin.

Korkea volatiliteetti tarkoittaa sitä, että kryptovaluutan arvo vaihtelee hyvin suuresti hyvin lyhyessä ajassa. Koska käytät samoja merkkejä NFT merkkien kauppaamiseen, tämä arvon vaihtelu vaikuttaa siten myös sinun tekemiin tuottoihin. Siitä syystä on hyvin tärkeää, että pysyt aina kartalla siitä, mitä kryptovaluuttojen alalla tapahtuu ja miten se vaikuttaa NFT merkkien arvoon.

Ethereum 2.0 on julkaistu – vaikuttaako tämä NFT Merkkeihin?

Tästä puheen ollen, on hyvin tärkeää nostaa yksi erityisen suuri asia pöydälle. Nimittäin Ethereum 2.0 versio on vihdoin julkaistu vuonna 2022. Jos et ole ikinä kuullut Ethereum 2.0 versiosta, olet selkeästi pysytellyt aiheelta piilossa, sillä se on ollut aivan kaikissa mahdollisissa uutisissa viime vuosien aikana.

Ethereum 2.0 on kirjaimellisesti uusi versio Ethereum lohkoketjusta. Tämä versio sisältää aivan uuden protokollan, millä on suuria vaikutuksia koko ketjuun. Siitä syystä monia kiinnostaa tietää, onko sillä vaikutusta NFT merkkeihin.

Tavallaan suurta vaikutusta sillä ei ole. NFT merkit toimivat vieläkin aivan samalla tavalla Ethereum ketjun päällä kuin aina ennenkin.  Sillä on kuitenkin yksi suuri vaikutus kaikkiin Ethereum ketjun toimintoihin. Tämä on nopeus. Todellakin nykyään kaikki toiminnot tapahtuvat huomattavasti nopeammin kuin ennen. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että myös NFT merkit toimivat mukavammin kuin ennen.

Ovatko NFT merkit turvallisia?

Yksi viimeisimmistä asioista, joka meidän tulee käsitellä on NFT merkkien turvallisuus. Tämä on hyvin nopeasti taputeltu läpi. Nimittäin niin kauan kuin sinä huolehdit käyttäjänä turvallisuudesta kaikilla mahdollisilla tavoilla, NFT merkit tulevat olemaan myös täysin turvallisia. Toisin sanoen jos käytät turvallisia kauppa sivustoja, käyt niillä kauppaa vastuullisesti ja otat huomioon korkean volatiliteetin, ne ovat turvallisia. Tietenkin niihin kuuluu joitakin riskejä, mutta tämä on hyvin yleistä kaikessa netissä liittyvissä asioissa, joilla voidaan käydä kauppaa. Jos otat ne huomioon, tulet olemaan täysin hyvissä käsissä.

NFT merkkien tulevaisuus

Entä miltä NFT merkkien tulevaisuus näyttää? Tätä on tietenkin mahdotonta ennustaa täydellisesti. Kuitenkin ainakin Ethereum lohkoketjun tulevaisuus vaikuttaa vakaammalta nyt kun Ethereum 2.0 on julkaistu. Siten se auttaa myös luomaan tasaisen tulevaisuuden myös NFT merkeille. Ehkä niille keksitään vielä enemmän käyttöä tai niistä tulee vain keräilytuotteita. Oli tilanne kumpi tahansa, ne tulevat varmasti olemaan mielenkiintoisia myös jatkossa.

You may also like...